Legendaariset F1-toimittajat muistelivat päivää, jolloin suuri F1-legenda menehtyi: ”Sitten uutistenlukija vain jatkoi toiseen aiheeseen”

Formula ykkösten kaksinkertaisen maailmanmestarin Jim Clarkin kuolemasta tuli aiemmin tässä kuussa kuluneeksi 50 vuotta. Skottikuljettajaa pidetään yleisesti yhtenä sarjan historian parhaimmista kuljettajista, joten F1 Racing -lehti omisti hänelle paljon palstatilaa uusimmassa numerossaan.
Clark oli 1960-luvulla moottoriurheilua seuranneen yleisön suurin palvonnan kohde. Pitkän ja komean linjan moottoriurheilutoimittajat Peter Windsor ja Nigel Roebuck muistelevat lehdessä aikakautta, jolloin Clark hallitsi maailman kilparatoja.
Windsor oli itse vielä teini Clarkin maallisen taivalluksen päättyessä F2-sarjan osakilpailussa sattuneessa onnettomuudessa Saksan Hockenheimissa. Windsor muistaa tiedon onnettomuudesta lamauttaneen hänet.
Tuohon aikaan ei koskaan voinut tietää miten lause jatkui. Joko joku oli voittanut jotain tai sitten kuollut.
– Asuin Australiassa, ja pelkäsin joka maanantai herätä kuuntelemaan aamuradion uutiset, jotka alkoivat lauseella ”australialainen tai uusiseelantilainen kuljettaja…”. Tuohon aikaan ei koskaan voinut tietää miten lause jatkui. Joko joku oli voittanut jotain tai sitten kuollut. Mahdollisuudet olivat 50-50, Windsor alustaa.
– Muistan kun tieto Jimmyn kuolemasta tuli. Istuin keittiössämme ja olin lähdössä kouluun, kun radiossa sanottiin ”skotlantilainen kilpakuski Jim Clark menehtyi eilen F2-sarjan onnettomuudessa Saksan Hockenheimissa”. Se oli ainoa mitä asiasta sanottiin. Sitten uutistenlukija vain jatkoi seuraavaan aiheeseen. Se uutinen upposi pahasti minuun. Muistan kuinka aloin tärisemään ja purskahdin itkuun. En mennyt kouluun sinä päivänä, enkä itse asiassa koko viikolla. Olin poissa tolaltani. Hän oli ollut minulle elämäni keskipiste, Windsor muistelee.
Hieman vanhempi Roebuck muistaa myös päivän, jolloin Clark menehtyi. Hän oli seuraamassa urheiluautojen kilpailua Brands Hatchissa.
Jonottaessani kassalle mies takanani sanoi minulle ”oletko kuullut Clarkista?
– Kilpailun loppumisen jälkeen menin kirjakauppaan ostamaan luettavaa. Jonottaessani kassalle mies takanani sanoi minulle ”oletko kuullut Clarkista?” Kysyin, että mitä hänestä. Hän kertoi minulle miehen menehtyneen Saksassa aiemmin päivällä. Maailma sumeni silmissäni, se oli täydellinen shokki. Minulla kesti hetki koota itseni. Sen jälkeen kiirehdin takaisin katsomoon, jossa ystäväni odotti minua. Minun täytyi kertoa hänelle uutinen, ja se on edelleen yksi elämäni kovimmista paikoista.
Roebuck ystävineen ei halunnut aluksi uskoa uutista.
– Emme olleet kuulleet asiasta virallisesti, joten elättelimme aluksi toivoa, ettei se pitäisi paikkaansa. Yritimme etsiä automatkalla takaisin Lontooseen radiosta kanavaa, josta asiasta puhuttaisiin. Eräs ranskankielinen kanava kertoi ”Un grand champion est mort aujourd’hui” (suuri mestari on menehtynyt tänään). Silloin tiesimme sen olevan totta. Tuo päivä oli yksi niistä, joita ei koskaan unohda.
Onko Jim Clark vieras nimi? Pienen häpeän jälkeen miehen uraan ja merkitykseen formula ykkösille voi tutustua tämän artikkelimme avulla (lue),
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit