F1:n huipputallin tähdeltä löytyy arvostusta tallitoverilleen – ”Ensimmäinen, joka on koskaan kyennyt haastamaan minua”

Red Bullin tähtikuljettaja Daniel Ricciardo paljasti Autosportille, että hänen tallikaverinsa Max Verstappen on ensimmäinen työtoveri, joka on koskaan onnistunut haastamaan häntä radalla.
Aiemmin australialainen ajoi muun muassa F1-mestari Sebastian Vettelin, Daniil Kvjatin, Jean-Eric Vergnen, Narain Karthikeyanin ja Vitantonio Liuzzin rinnalla. Ricciardon mukaan kukaan heistä ei kuitenkaan vedä vertoja Verstappenin kuskin taidoille.
– En väitä, että minulla olisi ollut ennen liian helpot oltavat. Hän on silti ensimmäinen kuljettaja, joka on koskaan kyennyt haastamaan minua. Ennen saatoin ajaa nopeaan mutkaan talla pohjassa, eikä kukaan muu onnistunut tekemään samaa. Max ainakin yrittää tehdä niin. Hän on kyennyt samoihin suorituksiin paljon useammin kuin muut kaverit, aussitähti kehui.
Verstappen on kaahaillut Ricciardon kanssa jo kauden 2016 puolivälin jälkeen. Toistaiseksi australialaiskuski on päihittänyt tallitoverinsa kuljettajien MM-taistossa kumpanakin vuonna. Viime kaudella Verstappen onnistui kuitenkin nappaaman yhden GP-voiton kollegaansa enemmän.
– Jos meidän pitäisi jakaa kisasuoritukset, sanoisin ajaneemme kummatkin yhtä paljon hyviä kisoja. Hänen parhaimmat päivänsä näyttivät varmasti paremmilta kuin minun, sillä ne eivät olleet hyviä päiviä minulle. Ensi kausi tulee olemaan tasainen. Jos teen pienenkin virheen, hän on varmasti edelläni, Ricciardo intoili.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan