Toro Rosson suurin toive talven testikauden ajalle olisi Hondan uusien moottoreiden kestävän ilman teknisiä ongelmia. Japanilaismerkin aiempin vaikeuksien toistuminen olisi tallin teknisen johtajan James Keyn mukaan katastrofi onnistuneen kauden aloituksen kannalta.

Key vertasi luotettavuuden merkitystä kauteen 2016, kun Toro Rosso sai käyttöönsä Ferrarin edellisen vuoden koneen.

– Sillä [luotettavuudella] on aivan valtava vaikutus. Siitä olisi hyötyä sekä meille että Hondalle. Se tilanne on tärkeä meille kummallekin. Kun ajoimme Ferrarin moottoreilla, ne olivat vahvistettu hyviksi. Kone oli selvinnyt kokonaisen kauden – kaikki sen ongelmat oli hiottu pois. Tuloksena oli todella luotettava kone, jolla saimme tehtyä todella paljon talvitestejä, tallipomo muisteli Racerin haastattelussa.

F1-konkari tietää, kuinka tärkeää hyvän testikauden läpi vetäminen on. Tuoreessa muistissa ovat vielä Renaultin asiakkaana koetut vaikeudet.

– Minulla on ollut varsin vaihtelevia kokemuksia. Viime vuonna saimme kasaan puolet toivotuista kilometreistä, ja vuonna 2014 niitä tuli aivan mitätön määrä. Sillä on siis todella suuri merkitys. Totta kai asialla on väliä myös Hondalle, joten toivottavasti siinä vaiheessa kaikki on kunnossa, Key toivoi.