Lyövätkö kaksi klassikkomerkkiä hynttyyt yhteen? F1 saamassa uuden moottorimerkin

Formula ykköset saattavat saada kauan kaivatun uuden moottorintoimittajan lähitulevaisuudessa, uutisoi motorsport.com. Sivuston mukaan Red Bullin kanssa yhteistyötä tekevä Aston Martin on kiinnostunut tekemään maihinnousun sarjaan yhdessä Cosworthin kansssa.
Aston Martin toimii tulevalla kaudella Red Bullin nimisponsorina. Brittimerkki ei ole kuitenkaan kehittämässä tällä hetkellä omaa moottoria, vaan se kartoittaa mahdollisuutta tekniseen yhteistyöhön jonkun muun merkin kanssa ostaakseen lisäksi nimioikeuden voimanlähteestä itselleen.
Motorsport.comin tietojen mukaan merkki on käynyt jo tiedusteluja Cosworthin moottoripajan kanssa yhteistyön aloittamisesta. Tarkoitus olisi hypätä mukaan kaudeksi 2021, mikäli sääntöjenlaatijoiden uudet suunnitelmat laskisisivat voimanlähteiden hinta. Tämänhetkisillä kehityskustannuksilla kumpikaan osapuoli ei koe F1-sarjaa houkuttelevaksi.
Cosworthin johtaja Bruce Wood kertoo yhteistyön houkuttelevan.
– Tekisimme mielellämme yhteistyötä heidän kanssaan. Tunnemme hyvin sekä Aston Martinin että Red Bullin erilaisten projektiemme kautta, joten yhteistyölle olisi looginen selitys. Aston Martin on lisäksi ilmaissut halunsa ryhtyä tekniseen yhteistyöhön jonkun osaavan moottoripajan kanssa. Meillä on vakaa aikomus tehdä jotain yhdessä tulevaisuudessa, Wood toteaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron