Legendaarinen moottorimerkki ei lämpene F1-paluulle – syynä vanha tuttu ongelma
Kuva: Getty Images
F1-sarjan historian menestyksekkäimmän moottorin rakentanut Cosworth ei haikaile tällä hetkellä paluuta F1-sarjaan. Yhtiön johtaja Bruce Wood ei näe uutena tekijänä formulakarkeloihin liittymistä järkevänä nykyisillä säännöillä.
Ford Cosworth DFV -moottori voitti kaikkian peräti 176 GP:tä ja 13 kuljettajien sekä kymmenen valmistajien maailmanmestaruutta. Cosworth irtaantui Fordista omaksi moottorimerkikseen vuonna 2005, mutta voitot F1-sarjassa ovat jääneet haaveeksi
Viimeksi 2013 formula ykkösissä nähty merkki on ollut vahva toimija muissa autourheiluluokissa, ja merkin paluuta takaisin F1:iin on odotettu pitkään. Merkin johtaja Wood keskusteli aiheesta Autosport International -tapahtumassa.
– Haluaisimme olla mukana F1-sarjassa, eikä ole mikään salaisuus, että olemme käyneet myös neuvotteluja mukaantulosta. Mutta tällä hetkellä se on kuitenkin erittäin epätodennäköistä, koska siitä on erittäin vaikeaa tehdä taloudellisesti kannattavaa, Wood toteaa.
Nykyiset hybridvoimanlähteet ovat kalliita rakentaa ja ylläpitää, minkä seurauksena ne käyvät kalliiksi sekä moottorinvalmistajille että talleille. Wood näkisi muutostarpeen tälle, jotta yksityiset moottoripajat kokisivat F1-sarjan jälleen houkuttelevana vaihtoehtona.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Meksikon aika-ajoissa huippujännittävä päätös – Ferrari lähellä jättisensaatiota
- McLaren-kuljettaja joutui äkillisesti sairaalaan Meksikon harjoitusten jälkeen
- F1-konkari kertoo Mika Häkkisen erikoisesta taidosta Michael Schumacheria vastaan – ”Vain hän pystyi siihen”
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden