NASCAR-legenda ammuskeli aseella murtovarkaita kohti – hehkutti aseoikeuksia poliisille

NASCAR-tallin omistaja Richard Childress joutui vaimonsa ja lapsiensa kanssa sunnuntaina järkyttävään tilanteeseen, kun kolme murtovarasta tunkeutuivat keskellä yötä hänen perheensä kotiin North Carolinan osavaltiossa. Amerikkalaisen rata-autoilun legenda kohtasi vorot eteisessä ja ampui useita laukauksia pistoolilla heitä kohti.
Childressin laukaukset eivät kuitenkaan osuneet varkaisiin, ja miehet pääsivät karkuun. NASCAR:n Hall of Fameen valittu tallipomo kehui poliisille antamassa lausunnossaan perheensä olevan turvassa vain Yhdysvaltain perustuslain toisen lisäyksen vuoksi, joka oikeuttaa jokaisen maan kansalaisen omistamaan ampuma-aseen.
North Carolinan osavaltion lakien mukaan kansalaiset saavat käyttää itsepuolustuksena voimaa murtovarkaita vastaan. Childress tarjoaa 10 000 dollarin palkkiota vihjeistä, mitkä johtaisivat konnien kiinniottoon.
72-vuotias Childress on voittanut tallin omistajan urallaan kuusi NASCAR:n mestaruutta. Legendaarisen uran lajin parissa tehnyt tallipomo valittiin lajin Hall of Fameen viime tammikuussa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys