Lewis Hamilton vannoi, ettei päästäisi Valtteri Bottasta enää koskaan edelleen – syy saattaa yllättää!

Unkarin GP:n jälkeen Lewis Hamilton vannoi, ettei päästäisi Valtteri Bottasta enää ikinä ohi. Syynä ei ollut kuitenkaan katkeruus suomalaisen palkintokorokesijasta. Päätöksen taustalla oli halu varmistaa, etteivät tallimääräykset pakottaisi Mercedes-kuskeja ikäviin pakko-ohituksiin enää uudestaan.
– Teimme hienoja asioita tallimme eteen kisassa. Se tilanne oli käännekohta tallin sisäisen harmonian löytymisessä. Valtterin ohi päästäminen oli todella positiivinen juttu, sillä sen heijastusvaikutus kantoi kauas. Mietin kuitenkin, että jatkossa aion olla aina edellä. Silloin ei tarvitse edes miettiä, pitääkö Valtteri päästää Lewis ohi, Hamilton avautui Autosportin haastattelussa.
Hamilton vei odotetusti nimiinsä kauden 2017 maailmanmestaruuden. Selvästä pistejohdosta huolimatta brittiässä oli ajoittain varsin tiukoissa paikoissa tallikaverinsa kanssa.
Unkarin osakilpailussa Hamilton päästettiin tallimääräyksellä kolmossijaa hallinneen Bottaksen ohi haastamaan kärjessä kaahailleet Ferrarit. Epäonnistuneen takaa-ajon myötä Hamiltonin piti kuitenkin luovuttaa palkintokorokesija takaisin suomalaiskollegalleen.
– Kisan jälkeen ajattelin, etten halua enää ikinä joutua tilanteeseen, missä joudun päättämään olemmeko ensimmäisellä vai toisella sijalla. En halunnut asettaa myöskään tiimiämme siihen tilanteeseen. Varmistin, että tutkin alkukauttani tarkkaan ja hyödynsin oppimani tiedon kauden toisella puolikkaalla, Hamilton pohti.
Brittitähti kertoi kääntäneensä alkukauden vaikeudet positiiviseksi virraksi mestaruuskamppailussa. Hän onnistuikin voittamaan Bottaksen kaikissa lopuissa aika-ajoissa Brasialian GP:n kolarointia lukuun ottamatta.
Sisuuntumisestaan huolimatta Hamilton jäi suomalaiskuskin taakse myös kauden päätöskisassa Abu Dhabissa. Tällöin Bottas vei voiton ja Hamilton joutui tyytymään kakkossijaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan