Aloittaessaan F1-kauden 2017 moninkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton tiesi, mitä oli edessä. Ferrarin Sebastian Vettel oli palaamassa huipulle aiempaa vahvempana ja edessä oli tiukkaakin tiukempi taistelu ”tanssivan hevosen” punaisia kilpureita vastaan.

Mercedes-tähti päihitti lopulta nelinkertaisen mestarin saavuttaaksen itsekin neljännen mestaruuspokaalinsa. Urotyön suurimmaksi syyksi brittikuski arvioi juuri sen, että hän onnistui tietoisesti puristamaan itsestään irti uransa parhaan vuoden.

– Tiesin heti kauden alusta asti, että tämä on äärimmäisen tärkeä vuosi. Tiesin, että minun on oltava parhaimmillani. Olin nähnyt jo valmiiksi, mitä minulla oli vastassa. Ei ollut epäilystäkään siitä, kuinka suuri vaikutus ajatuksella nelinkertaisen maailmanmestarin voittamisesta oli suorituksiini, Hamilton analysoi tuoreessa Sky Sportsin haastattelussa.

Tutut kilpakumppanit olivat hurjastelleet autourheilun kuninkaiden nopeuksissa jo useita vuosia. 2017 oli kuitenkin ensimmäinen vuosi, kun Vettel ja Hamilton ottivat todella suoraan yhteen maailmanmestaruudesta.

Hamilton paljasti valjastaneen kaiken keskittymisensä ainoastaan Ferrari-vihollisensa voittamiseen.

– Asenteeni ja lähtökohtani kauteen oli selvä – nelinkertaisen maailmanmestarin kanssa kilpaileminen. Edessäni tai takapeileissäni ei ollut ketään muita. Oli vain Vettel, jonka voittaminen vaatisi kaiken tehon raapimista autosta joka ikinen viikonloppu. Jos en olisi tehnyt sitä, hän varmasti olisi. Hän on moninkertainen mestari, ja se tuo hänelle varmuutta. Minun oli oltava parempi ja nostettava rimaa joka kertaa.

Lopulta Hamilton onnistui jättämään Vettelin taakseen MM-taistossa varmistaen neljännen mestaruutensa. Saksalaistähti jäi vain 46 MM-pisteen päähän Mercedes-kuskista.