Jalkansa karmeassa onnettomuudessa menettänyt kuljettajalupaus aikoo palata formula-auton rattiin ensi vuonna
Kuva: Getty Images
Ennen viime vuoden kammottavaa onnettomuuttaan 18-vuotias Billy Monger oli yksi Brittien saarien formuloiden kovimmista teinilupauksista. Hänen F1-unelmansa murskaantuivat traagisesti nuorukaisen menetettyä molemmat jalkansa hurjassa kolarissa kesken Formula 4 -luokan kilpailun. Ajettuaan tänä vuonna kaksipaikkaisia autoja, Monger on päättänyt tähdätä ensi vuodelle kilpailemaan formulasarjoihin terveiden kuskien kanssa.
– Tavoitteenani on ajaa yksipaikkaista autoa vuonna 2018. Keskustelin vasta FIA:n kanssa, ja aiemmat kiellot vammaisten kuljettajien mahdollisuuksista ajaa formulasarjoissa on vastikään kumottu. Tällä hetkellä tähtäämme brittiläisen F3-sarjan riveihin. Se on suunnitelmani.
Monger oli kunniavieraana FIA:n perinteisessä palkintogaalassa Pariisissa viikko sitten. Juhlassa nuori kuljettajalupas avasi tulevaisuuden suunnitelmiaan. Vaikka Monger on erittäin kiitollinen saamastaan tuesta, odottaa hän jo sitä aikaa, kun hänet tunnetaan taas kilpa-ajajana eikä pelkästään vammaisena selviytyjänä.
– Odotan sitä, että voin olla taas oma itseni ja tulla tunnetuksi kilpailusaavutuksistani. Kaikki saamani tuki on ollut tietenkin mahtavaa. Odotan kuitenkin eniten sitä, että pääsen taas ratin taakse tekemään sitä, mitä rakastan, Monger haaveili.
Brittilupaus palasi ilmiömäisesti kilpa-auton rattiin vain 11 viikkoa jalkojensa amputaation jälkeen. Hän kokeili kesällä erikoisvalmisteista Team BRIT:n kilpa-autoa, jonka kaasua, kytkintä ja jarrua voi hallita ratin ohjaimista käsin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden