F1-hylkiö surkutteli kautensa unohdettuja huippuhetkiä – ”Kukaan ei huomannut parhaita kisojani”

Sauberin F1-pilotin paikkansa kauden päätteeksi menettänyt Pascal Wehrlein on harmissaan tallinsa surkeasta kaudesta. Onnettomien tuloksien lisäksi saksalaisnuorukaista surettaa se, ettei kukaan huomannut enää miehen parhaita kisasuorituksia Sauberin tipahdettua sarjan häntäpäähän.
– Tuloksien osalta Barcelona oli paras kisani, mutta minulla oli kauden toisella puolikkaalla vielä parempia kisoja. Niitä ei vaan nähty. Kukaan ei huomannut parhaita kisojani toisella puolikkaalla, sillä olimme jo niin paljon muita jäljessä. Esimerkiksi Suzukassa ajoin hyvin, mutta monet ohittivat minut jo toisella kierroksella, Wehrlein voivotteli Motorsportin haastattelussa.
Saksalaiskuski keräsi Sauberin ainoiksi jääneet viisi MM-pistettä Espanjan ja Azerbaidzhanin osakilpailuissa. Heikon kauden päätteeksi Wehrlein sai väistyä Ferrari-lupaus Charles Leclercin tieltä.
Ilman F1-työpaikkaa jäänyt 23-vuotias on yhdistetty viime aikoina Mercedeksen DTM-tallin kuljettajavalintoihin. Neuvotteluista huolimatta kumpikaan osapuoli ei ole vielä tiedottanut mitään Wehrleinin tilanteesta.
Sigmaringenin pikkukaupungin kasvatti ei ole kuitenkaan vielä luopunut kokonaan formulaunelmastaan. Wehrlein on pitänyt vielä toistaiseksi ovea auki mahdollisuuksille hypätä jonkun tallin reservikuskiksi. Hän oli hetken aikaa mukana kohutussa Williamsin kuskikisassa, mutta brittitallin paikka on näillä näkymin menossa venäläislupaus Sergei Sirotkinille.
Heikosta kaudesta huolimatta Wehrlein on tyytyväinen Sauberin yhteishenkeen ja yritykseen äärimmäisen kilpailullisessa F1:ssä.
– En ainakaan aio jäädä eläkkeelle! Annoin aina ehdottomasti kaikkeni. Se on kaikista tärkeintä. Kun tilaisuus oli tarjolla, otimme sen. Olen aika tyytyväinen viiteen MM-pisteeseen. Kaikki kisat eivät olleet yhtä hyviä, mutta teimme ehdottomasti aina parhaamme. Kehityin jokaisen kisan myötä, ja aina tässä oppii jotain uutta, saksalaislupaus myhäili.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat