Max Verstappen sai uroteollaan entiset kuskit sekaisin: ”Toivon, että tämä on jotain, johon tottuu”
Kuva: Getty Images
F1-urallaan 41 kisaa ajanut, mutta niissä pisteittä jäänyt Jan Lammers uskoo maanmiehensä Max Verstappenin ajavan vielä tänä vuonna voittoon. Alankomaalainen taisteli kauden kaikkien aiempien vaikeuksien jälkeen vihdoin ja viimein upeasti ykköseksi viime sunnuntaina Malesian kisassa.
– Jos Max ei olisi ollut tänä vuonna suhteettoman huono-onninen, hän olisi voinut voittaa jo kaksi tai kolme kisaa, 61-vuotias ex-kuski oli sanonut grandprix.comin mukaan alankomaalaiselle De Telegraafille.
Verstappen tosiaan on ollut järkyttävän epäonninen, sillä hän on joutunut keskeyttämään peräti seitsemän kertaa.
– Odotan Red Bullin voittavan vielä kilpailun jäljellä olevista viidestä tämän kauden kisasta.
Myös muualla riittää uskoa siihen, että Verstappenin kunniaksi Alankomaiden kansallislaulu pärähtää ämyreistä miehen seistessä korkeimmalla korokkeella.
– Onko tämä ensimmäinen monista voitoista? Luulen niin, F1-uransa toisen voiton ottaneen Maxin isä, ja itsekin aikoinaan kilpaa ajanut Jos Verstappen puolestaan pohti.
– Toivon, että tämä on jotain, johon tottuu. Ja mitä aikaisemmin, sen parempi, isä-Verstappen veisteli.
LUE MYÖS:
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!