Jutun kuvassa oleva Jari-Matti Latvala lähtee MM-pisteiden neljäntenä, Juho Hänninen kahdeksantena ja Esapekka Lappi kymmenentenä tulevan viikonlopun Espanjan ralliin. Vaikka suomalaiskolmikon osalta aivan kärkipään sijat pistetilanteessa ovatkin vielä haaveena, on trio onnistunut kuluvalla kaudella mainiosti.

Ruotsissa juhlinut Latvala ja kotiyleisön edessä korkeimmalle podiumille kiivennyt Lappi ovat onnistuneet ottamaan yhdet voitot mieheen, myös Hänninen on ajanut kertaalleen palkintokorokkeelle.

Suomalaisten keskuudessa tunnelma vaikuttaa olevan positiivinen Espanjan MM-rallin alla.

– Pidän Espanjan yhdistelmästä – ensimmäinen päivä ajetaan soralla ja sitten kaksi päivää asfaltilla. Ne ovat parhaimmat asfalttitiet MM-sarjassa, Latvala hehkutti Toyota Gazoo Racingin nettisivuilla.

Espanjan MM-ralli on ainutlaatuinen, sillä kuten suomalaistähti sanoi, ajetaan viikonloppuna kahdella eri pinnalla.

– Testasin kaksi päivää Espanjassa: asfaltilla keskityimme jousitukseen. Kuljettajan on mukautettava ajotyyliä yön yli, Latvala luetteli.

Myös Hänninen on positiivisin mielin. Saksan asfaltilla tuloksena oli upea neljäs sija, sitä ennen hän ajoi Jyväskylässä kolmanneksi.

– Auto on tuntunut hyvältä testeissä, samoin kuin Saksassa. Aiomme jatkaa samalla tavalla Espanjassa.

Jyväskylässä voittanut Lappi puolestaan näkee, että Espanja on haastava ja täysin erilainen ralli, johon hän on tottunut. Toisaalta kisa saa suomalaisen kehut.

– Sora on mielestäni samanlaista kuin Portugalissa, asfaltti on aivan ainutlaatuista: Mielestäni siellä on maailman parhaimmat asfaltit. Ne ovat puhtaita ja sileitä. Odotan kisaa todella.

MM-kauden 11:s kisa alkaa varsinaisesti perjantaiaamuna. Espanjassa ajetaan 19 erikoiskoetta.