Daniil Kvjat potkuhuhuistaan: ”Kaikki on ihan kontrollissa”

Venäläisellä Daniil Kvjatilla ei ole vielä sopimusta Toro Rossolle ensi kaudesta. Hän ei ole silti huolissaan tilanteesta.
Venäläisellä on ollut hankala kausi. Kolareita on riittänyt, eikä autokaan ole aina toiminut. Kvjat on aiheuttanut useammankin kolarin ja hän on vain kahden rangaistuspisteen päässä kilpailukiellosta.
Paljon huhutaan, että Red Bullin suojatti Pierre Gasly ottaisi hänen paikkansa ensi kaudella.
– Kauden avaus oli ihan lupaava. Meillä oli monta tosi hyvää viikonloppua, mutta emme vain saaneet irti sitä, mihin meillä olisi ollut mahdollisuudet. Oli joko teknisiä ongelmia tai sitten ajauduin vaikeuksiin avauskierroksella. Se on estänyt minua pääsemästä pisteille, Kvjat sanoo F1 Todayn mukaan.
– Meillä on ollut paljon pikku ongelmia siellä ja täällä, mitkä ovat tehneet isoa vahinkoa. Minun on vain oltava kärsivällinen. Ennemmin tai myöhemmin ne tuloksetkin tulevat. Meillä on kaikki edellytykset siihen. Kun saamme puhtaampia aika-ajoja ja kilpailuja, tulosta tulee kyllä, Kvjat jaksaa uskoa.
– Meillä on kaikki ihan kontrollissa. Pitää olla iloinen siitä, että saa tehdä tätä työtä. Tästä pitää nauttia, se on menestyksen resepti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat