Christian Horner ei fanita Haloa: ”Kohta ei varmaan tarvita edes kuljettajia”

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner uskoo, että FIA joutui selkä seinää vasten päättäessään ottaa ensi kaudeksi käyttöön kiistellyn Halo-päänsuojuksen. Hornerin mukaan sillä voi olla iso vaikutus koko moottoriurheiluun.
Halon käyttöönotto on yksi F1:n suurimmista uudistuksista koskaan. Mercedeksen Niki Laudan mukaan se sotii F1:n DNA:ta vastaan.
Mercedeksen suunnittelemaa Haloa testattiin jo 2016. Horner näkee, että FIA:n oli pakko ottaa se käyttöön.
– Kun Halo tuli ensi kertaa testiin, se asetti heti FIA:n hankalaan tilanteeseen. kaikki ymmärsivät, että jos sattuu paha onnettomuus, eikä päänsuojusta ole, Halo voisi pelastaa ihmishengen. FIA:lla ei ollut varaa olla ottamatta sitä käyttöön, kun teknologia oli kerran olemassa, Horner sanoo Motorsport.comilla.
Aeroscreen ja Kilpi olivat kaksi muuta vaihtoehtoa, mutta niistäkään ei pidetty.
– FIA:lla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä Haloon.
FIA haluaisi päänsuojukset kaikkiin lajeihinsa. He haluavat varmistaa, ettei imagoa tahraavia onnettomuuksia satu.
– Kun itse ajoin kilpaa, ei mitään tällaisia ollut. Menit vain autoon ja hyväksyit riskit. Halo halutaan nyt kaikkialle, mutta miten esimerkiksi karting? Siellä on maailmassa satoja tuhansia kuljettajia, pitääkö heilläkin olla Halo pian? Horner kysyy.
– Pian varmaan kysytään, mihin tarvitaan edes kuljettajaa. Autoistahan on tulossa itseajavia muutenkin. On paljon asioita, jotka eivät kuulu moottoriurheiluun. Mutta FIA joutuu tietysti hallintoelimenä ottamaan vastuun monista asioista, ei tämä helppo tilanne heillekään ole.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan