EK3: Juho Hänniselle huikea pohja-aika Sardiniassa!

Juho Hänninen paahtaa Toyotallaan hurjaa kyytiä Sardinian rallissa, hän oli kirkkaasti nopein EK3:lla.
Hänninen hyötyy lähtöpaikastaan kymmenentenä, mutta vauhdista kertoo se, että hän oli juuri edellään lähtenyttä Citroenin Kris Meekeä peräti 4,2 sekuntia nopeampi. Hänninen siirtyi kilpailun kärkeen 0,2 sekunnin erolla ennen Meekeä.
– Auto tuntuu todella hyvältä, joten nyt on painettava kovaa. Mutta ei tämä helpolla tule, ajorytmiä oli vaikea löytää, Hänninen kertoi WRC.comilla.
Jari-Matti Latvala ajoi lähtöpaikkansa nähden mainiosti, hän oli 10 sekuntia nopeampi kuin edellään lähteneet Sebastien Ogier ja Thierry Neuville. Latvala on nyt kuudentana 18 sekuntia Hännisestä.
– Tämä on koko kisan vaikein erikoiskoe. Jos tällä pätkällä on itseluottamus kunnossa, voi tehdä muihin paljonkin eroa, Latvala kertoi.
Esapekka Lappi jäi kärjestä 25 sekuntia. Hän putosi kokonaiskilpailussa sijalle 12.
Sebastien Ogier valitsi ainoana kärkikuljettajista pehmeät renkaat alleen. Hän on jäänyt aamun kahdella pätkällä kärjestä jo liki puoli minuuttia.
– Okei, se oli pientä uhkapeliä, mutta irtokiviä on tiellä todella paljon. EK3:lla yritin puskea kovempaa, mitään ongelmia ei ollut.
Myös Neuvillen kaula on jo nyt kärkeen peräti 24,5 sekuntia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat