Kolarikuningas Kriss Meeke saa jatkaa Citroenilla: ”Hänen paikkansa ei ole missään nimessä uhattuna”
Kuva: Getty Images
Citroenin WRC-tiimin tallipäällikkö Yves Matton sanoo, ettei tällä kaudella jo lukuisiin ulosajoihin sortuneen Kriss Meeken paikka tallissa ole vaarassa.
Meksikossa Meeke voitti, kaikki muut kilpailut ovat päättyneet Meeken virheisiin, eikä hän ole päässyt pisteille niissä pois lukien Ruotsi, mistä hän otti neljä Power Stage -pistettä.
Meeken jatkuvat ulosajot ovat nostaneet huhuja hänen siirtämisestään sivuun.
– En keksi yhtään syytä, miksi hän ei voisi palata seuraavassa kilpailussa yhtä kovalla itseluottamuksella, mikä hänellä oli Meksikossa. Ja hänen paikkansa tiimissä ei ole missään tapauksessa uhattuna, Matton sanoo Autosportille.
– Mutta en tietenkään ole ollut tyytyväinen. Tavoitteemme on aina saada kuljettajat ehjänä maaliin ja MM-pisteille.
Portugalin virhe alkaa näkyä tallipäällikön mukaan jo Meeken fiiliksissä.
– Kyllä sillä on ollut vaikutusta Krissiin, hän on ollut viime aikoina aika pahalla tuulella. Hienon menestyksen ja epäonnistumisen raja tässä lajissa on hiuksenhieno. Eivätkä kuljettajat tällä tasolla ole helppoja persoonia. Kriss on ihan samanlainen, hän todellakin osaa painostaa saadakseen haluamiaan asioita läpi, Matton kertoo.
– Uskon vahvasti, että käännämme vielä tilanteen eduksemme kauden aikana.
Meeke on vasta yhdeksäntenä MM-sarjassa, peräti 101 pistettä Sebastien Ogierin perässä. Mies lähti tavoittelemaan jopa mestaruutta, joten pettymys on ollut valtava.
– Tämä on niin turhauttavaa. Turhautuminen on saanut minusta otteen tällä kaudella, tiedän sen olevan heikkouteni, Meeke itse myöntää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle