Chase Carey kertoo, miksi Liberty Media osti F-ykköset: ”Tämä asia oli unohdettu F1:ssä kokonaan”

F1:n uusi johtaja Chase Carey kertoo, että Liberty Media osti F1:n, koska se näkee lajissa potentiaalia, vaikka F1 onkin ollut melkoisessa kriisissä.
Carey korvasi pitkään lajia diktaattorin lailla johtaneen Bernie Ecclestonen F1-johtajana. Espanjalainen AS kysyi mieheltä, miksi he ostivat kriisissä painiskelevan F1:n.
– Ensinnäkin siksi, että me uskomme tähän lajiin, se on yksi kansainvälisesti laajimmin levinneitä lajeja. F1 oli ajautunut kriisiin ja sitä piti uudistaa, Carey kertoo.
– Toinen syy on se, että viimeisen kuuden vuoden aikana F1 oli menettänyt jopa taloudellisen potentiaalinsa. Tämä urheilulaji on vahvasti myös bisnestä. Näimme voivamme auttaa lajia kasvamaan, etenkin digitaalisesti. Sehän F1:ssä on unohdettu kokonaan.
Careyn mukaan laji tulee muuttumaan tulevaisuudessa, mutta mitään kiireellistä paniikkia ei uudistuksilla ole.
– Haluamme kunnioittaa F-ykkösten perinteitä, mutta samalla etsiä koko ajan uusia polkuja. Minun mielestäni 2020 on se vuosi, jolloin tavoittelemme isoja muutoksia. Olen enemmän kiinnostunut siitä, miltä laji näyttää kolmen vuoden kuin kolmen kuukauden päästä.
Careyltä kysyttiin myös spekulaatioista, joiden mukaan Turkki olisi palaamassa GP-kalenteriin.
– Siellä on hyvä rata. Meidän on tutkittava jokainen potentiaalinen uusi tulokas erittäin tarkkaan, oli se sitten Yhdysvalloissa, Aasiassa tai Euroopassa. Ja mietittävä myös, jatkammeko 21 GP-kilpailulla vai haluammeko laajentua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan