Tommi Mäkinen Esapekka Lapista: ”Hän on erittäin nälkäinen kuljettaja”

26-vuotias Esapekka Lappi pääsee debytoimaan rallin MM-sarjassa WRC-autolla, kun hän ajaa reilun kolmen viikon päästä Portugalissa kolmannella Toyotalla Jari-Matti Latvalan ja Juho Hännisen lisäksi.
Tallipäällikkö Tommi Mäkinen näkee tilanteessa paljon hyviä puolia.
– Esapekka on nuori ja erittäin nälkäinen kuljettaja. Hän ei ole vielä päässyt kovin paljon testaamaan autoamme, eikä aikaa ole paljon ennen ensimmäistä rallia, Mäkinen sanoo.
– Tiedän, että hän tulee tekemään parhaansa. Tavoite hänellä on sama kuin kaikilla muillakin kuljettajillamme eli ajaa maaliin ralleissa ja kerätä mahdollisimman paljon informaatiota.
Mäkinen pitää Lapin ajattamista merkittävänä myös auton kehitystyön näkökulmasta.
– Meidän autossamme on edelleen paljon kehitettävää, Esapekka tulee oleman erittäin tärkeä palanen siinä prosessissa. Totta kai testatessakin oppii, mutta ei lähellekään niin paljon kuin ajaessa kilpaa muita vastaan, siksi on tärkeää saada hänelle kilpailukokemusta.
– Esapekka ja Janne ajavat joitakin kilpailuja tällä kaudella, mutta ohjelma ei ole vielä valmis. Portugalista joka tapauksessa aloitetaan ja tuntuu hienolta, että pystymme antamaan nuorille kavereille tämän mahdollisuuden, Mäkinen sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta