Salon F1 Corner: Mestaruus Kimi Räikköselle ja kunnialla pois F1-sarjasta?
Kaikki näyttää lupaavalta tulevaa formulakautta ajatellen. Uudet autot näyttävät ja kuulostavat hyvältä, ja kasvaneet kaarrenopeudet tekevät ajamisesta jälleen haastavaa.
En seurannut Barcelonan talvitestejä paikan päällä, sillä tiedän kokemuksesta, etteivät ne kerro juuri mitään. Tallit haluavat pitää todellisen suorituskykynsä piilossa viimeiseen asti, eikä muille talleille haluta antaa minkäänlaisia mahdollisuuksia spekuloinneille. Pienemmät tallit ajavat kevyemmillä autoilla ja päinvastoin.
Kaikki tallit kehuvat tässä vaiheessaa autoaan kertoen sen olevan paras koskaan rakennettu. Silti marssijärjestys kauden avauskilpailussa on samanlainen kuin aiemminkin.
Jotain testeistä voidaan kuitenkin tulkita.
Mercedes ajoi hirveän määrän kierroksia ollen myös nopea. Mestaruustaistelu tullaankin käymään todennäköisesti tallin kuljettajien Lewis Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen välillä.
[nosto tasoitus=”oikea”]Jos Valtteri pääsee aluksi niskan päälle vauhdin ja tulosten suhteen, on britti ongelmissa. Hamilton on aiemminkin osoittanut olevansa henkisesti heikko tällaisissa tilanteissa.[/nosto]
Bottaksella on erinomaiset mahdollisuudet, mutta hänen esteenään on kivikova tallikaveri. Hamilton tekee varmasti kaikkensa saadakseen mestaruuden takaisin itselleen karvaan viime vuoden pettymyksen jälkeen. Hän tietää, ettei voi vaikuttaa muiden tallien tekemisiin, mutta Mercedeksen sisällä hän voi horjuttaa Bottaksen asemaa taktikoinnillaan.
Valtterin vahvuus on kuitenkin se, ettei hän välitä tällaisista asioista. Jos Valtteri pääsee aluksi niskan päälle vauhdin ja tulosten suhteen, on britti ongelmissa. Hamilton on aiemminkin osoittanut olevansa henkisesti heikko tällaisissa tilanteissa. Jos taas Hamilton on nopeampi Mercedes-kuski, ei hänellä ole mitään hätää. Tapasin Bottaksen vähän aikaa sitten, ja mies puhkui tuolloin itseluottamusta. Se lupaa hyvää suomalaisen kannalta.
Itse toivoisin henkilökohtaisesti mestaruuden menevän Kimi Räikköselle. Siten hän voisi poistua kunnialla pois F1-sarjasta antaen tilaa nuoremmilleen.
MM-tittelin saavuttaakseen Kimin täytyisi raivata tieltään tallikaverinsa Sebastian Vettel, mutta pystyihän hän siihen viime vuonnakin. Saksalainen oli epävarma viime kaudella. Kimillä on loistavat mahdollisuudet päästä tallikaverinsa ihon alle.
Kausi on pitkä, eikä tallien todellisista voimasuhteista Australia kerro vielä mitään. Melbournen kisa-areena ei ole kunnollinen moottorirata, joten autojen erot eivät tule siellä totuudenmukaisesti esille. Viisaampia olemme vasta kauden toisen osakilpailun, Kiinan GP:n jälkeen.
Mika Salo
Entinen F1-kuljettaja Mika Salo on SuomiF1-sivuston tuore asiantuntija, jonka ”Salon F1 Corner” tuo koko kauden ajan iloa lukijoillemme kolumnien ja videoiden muodossa (uutinen).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”