Ferrari-pomo ei huumaannu voitosta: ”Kimillä oli vaikeuksia”

Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene sanoo, että Scuderialla on nyt pyrittävä välttämään kaikkia mahdollisia häiriötekijöitä läpi vuoden, mikäli se haluaa käyttää hyväkseen Sebastian Vettelin avausvoitosta syntyneen momentumin.
Melbournen voitto oli Ferrarille ensimmäinen sitten Singaporen 2015, ja vauhti antaa odottaa tasaista kärkitaistelua tällä kaudella.
– Tämä oli vasta ensimmäinen kilpailu, jäljellä on vielä 19. Meidän on säilytettävä äärimmäisen korkea keskittyminen koko kauden, jokaisessa kilpailussa. On myös pyrittävä välttämään kaikki mahdolliset häiriötekijät tästä päivästä lukien, tallipäällikkö Arrivabene julisti F1 Todayn mukaan.
– Emme saa nyt jäädä aloillemme rentoutumaan, uhkia on ympärillämme, kuten Mercedes.
Tallipäällikkö kehui sekä tiiminsä kisapaikalla, että työntekijät Maranellossa.
– Tulos oli hyvä, vielä parempi olisi ollut, jos olisimme saaneet Kimi Räikkösenkin podiumille. Sebastian Vettel teki loistotyötä, kuten ihan koko tiimi. Harmi, että Kimillä oli alkupuolella kilpailua hankaluuksia päästä vauhtiin ja löytää rytminsä.
– Auto oli hyvässä balanssissa ja pystyimme pitämään hyvin huolta renkaista, mikä antoi meille mahdollisuuden aggressiiviseen taktiikkaan, Arrivabene kertasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat