Upeaa toimintaa! Rallin superlupaus Kalle Rovanperä saa kisata poikkeusluvalla Suomessa
Vasta 16-vuotias Kalle Rovanperä on kiistatta yksi sinivalkoisen ralliperinteen kirkkaimmista tulevaisuudentähdistä. Nyt tämän lahjakkuuden uraa tukemaan on asettunut tukemaan myös Suomen autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport.
Uuden päätöksen myötä Rovanperä saa osallistua poikkeusluvalla Suomessa ajettaviin SM-ralleihin kalustolla, johon hänellä ei ikänsä puolesta olisi oikeutusta. Käytännössä tämä tarkoittaa nelivetoisen auton saamista kilpailukäyttöön.
Rovanperä on luonut viime vuodet ralliuraa Latvian kansallisessa sarjassa, jossa ikäsäännöt eivät ole olleet yhtä tiukkoja. AKK Motorsport päätti kuitenkin omassa kokouksessaan auttaa tulevaisuudenlupausta kehittymään myös kotimaan kamaralla.
– Haluamme tässä kohtaa olla tukemassa hänen nousujohteista kehitystään, emme kehityksen jarruttavana tekijänä. Päätöksen myötä toivotamme Kallelle onnea ja onnistumisia alkaneelle rallikaudelle, ja jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan hänen uransa etenemistä koko kansainvälisen ralliyhteisön kanssa, hallituksen puheenjohtaja Juhani Pakari toteaa.
Rovanperän Suomessa ajettavien rallien määrä on vielä kartoituksessa, mutta nuorukainen toivoo olevansa lähtölavalla jo ensi kuussa Mikkelissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi