Carlos Sainz ajoi pahan kolarin Dakarissa: ”Suuri helpotus, että hän on kunnossa”

Toro Rosson Carlos Sainz jr:n isä Carlos Sainz ajoi pahan kolarin Dakar-rallissa.
Sainzin auto pyörähti ensin tiellä moneen kertaan ympäri ja putosi sitten pengertä alas arviolta toistakymmentä metriä. Kolari oli hurjan näköinen.
Perhe ei tiennyt ensin, kuinka pahasti kävi.
– Olihan se tiukka paikka, oli iso helpotus, kun isä soitti ja sanoi olevansa kunnossa, Sainz jr sanoo Antena 3 -radioasemalle.
Oma kilpailukausi on juniorilla vielä kaukana, mutta valmistautuminen siihen täydellä rähinällä käynnissä.
– Tuleva kausi vaatii lisää fysiikkaa ja olen treenannut sen mukaan. Jopa uudenvuoden aikoihin, joten en päässyt bilettämään samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Mutta näitä uhrauksia on silloin tällöin tehtävä, Sainz naurahtaa.
Viime kauteensa espanjalaispilotti on tyytyväinen.
– Kausi oli tosi hyvä. otin mielestäni selkeän askeleen eteenpäin urallani. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudelle.
Sainz jr halusi myös korostaa mentorinsa Fernando Alonson merkitystä omassa kehityksessään.
– Fernando on mentoroinut ja opastanut minua siitä asti, kun olin 15-vuotias. En varmaan olisi tässä ilman häntä, olen hänelle paljosta velkaa, Sainz sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan