”Yksi parhaista aika-ajoista omalta osaltani”, Williamsin suomalaiskuski Valtteri Bottas sanoi MTV Sportille, eikä valehdellut. Bottas onnistui täydellisesti Italian aika-ajoissa ja lähtee huomiseen kisaan viidennestä ruudusta.

– Saimme kaikki meidän paketista irti. Viidennestä ruudusta on hyvä lähteä kisaan, Bottas kommentoi tyytyväisenä MTV Sportille.

Williamsilla on ollut suuria ongelmia viimeisissä kisoissa, mutta Monzan nopea rata sopii hyvin Williamsille.

– Varsinkin pidemmissä vedoissa auto on tuntunut hyvältä. Auto ei tuntunut hirveästi erilaisemmalta verrattuna esimerkiksi viime viikolla käytyyn Spahan, mutta tämä rata tuntuu sopivan paremmin meille, Bottas sanoi.

Bottas uskoo, että Williamsilla on hyvät saumat saada tärkeitä pisteitä huomisessa kisassa. Force India on mennyt Williamsin ohi valmistajien pisteissä.

Sijoituksiin halutaan varmasti muutos, mutta helppoa siitä ei tule, sillä tallikaveri Felipe Massa lähtee kisaan vasta 11. ruudusta. Force Indiat lähtevät huomiseen kisaan kahdeksannesta ja yhdeksännestä ruudusta (katso aika-ajojen tulokset).

– Tosi vahvoja pisteitä pitää nyt saada. Ainakin kisavauhti on näyttänyt harjoituksissa hyvältä, mutta huomenna sen näkee. Koitamme pysyä edellä olevien autojen perässä.

– Ei nyt spekuloida liikaa, katsotaan huomenna, Bottas sanoi pilke silmäkulmassa.