Viime vuosi oli ensimmäinen sitten vuoden 1960, kun F1-kalenterissa ei nähty lainkaan Saksan GP:tä. Tuolloin järjestämisvatuussa olleen Nürburgringin radan uudet omistajat eivät päässeet sopimukseen kisan järjestämisestä F1-sarjan kanssa.

Tänä vuonna Saksan GP ajetaan Hockenheimin isännöidessä F1-kisaa. Ensi vuoden osalta homma on kuitenkin vielä auki, sillä 2017 kisa olisi määrä jälleen ajaa Nürburgringillä. Nürburgringin edustajat kuitenkin uskovat ensi kauden kisan toteutuvan.

– Nürburgring on edelleen keskusteluissa vuoden 2017 Saksan GP:n järjestämisestä. Luotamme siihen, että järjestämme kisan, radan edustaja kommentoi asiaa planetf1.comin mukaan.

Nürburgringiltä kuitenkin myönnetään, että kisan järjestäminen ei ole itsestäänselvyys.

– Jos meillä on mahdollisuus palata F1-kalenteriin, teemmme se sen mielellämme, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin kiinni ehdoista ja taloudellisesta riskistä, radan edustaja toteaa.