F1-sarja tylynä: Käski kuljettajaa poistamaan videonsa Facebookista

F1-sarja on saanut kritiikkiä nuivasta suhtautumisestaan sosiaalista mediaa kohtaan. Nyt Haas-kuljettaja Romain Grosjean on saanut kokea nuivuuden omakohtaisesti.
– Jaoin Facebook-sivuilla videon kuvauspäivästämme, samoin kuin huoneestani sitä edeltäneenä päivänä. FOM (F1-sarjan oikeuksien haltija) käski minun poistaa kaikki videot. Kaikille niille ehti tulla yli miljona katselukertaa, Grosjean ihmettelee Motorsport.comille.
– Minusta se oli hienoa, se antaa ihmisille mahdollisuuden nähdä Formula ykkösten kulissien taakse, mutta meille ei sallita sitä, ranskalainen jatkaa.
Hänestä F1 onkin haaskaamassa hyvän tilaisuuden saavuttaa faneja laskevien katsojamäärien aikakautena.
– F1 on liian kapeakatseinen. Menetämme faneja, mutta nykyään sosiaaliessa mediassa on miljardeja ihmisiä emmekä saa tavoittaa heitä, Grosjean kritisoi.
Yhdessä asiassa hän kuitenkin antaa tunnustutsta sarjan fanisuhtautumisen suhteen. Grosjean pitää ”päivän kuljettaja” -palkinnon tuomista hyvänä ajatuksena.
– Nyt on tämä fanien äänestämä päivän kuljettaja, mikä on hyvä, kun saamme faneja taaksemme. Se on aika siistiä, ranskalainen toteaa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat