TOP5: Michael Schumacherin upeimmat voitot: ”Varmaankin itse Jumala asettui Schumin puolelle”
Kuva: Getty Images
Michael Schumacher ajoi F1-urallaan kaikkiaan 91 GP-voittoa. Varsinkin Ferrarin kultakaudellaan voittokaava oli musertavan tuttu: paalulta kärkeen ja kisaa dominoiden ruutulipulle ykkösenä.
Joskus kisan hallitsiminen jo aivan alusta ei onnistunut, mutta se ei huippukuntoista Schumacheria pahemmin haitannut. Hän pystyi voittamaan hurjan määrän sekunteja erityisesti varikkkokäyntejä edeltäneillä ja sitä seuranneilla kierroksilla. Taktisen nerokkuuteensa lisäksi saksalainen hallitsi myös radalla ohittamisen tarpeen niin vaatiessa.
On totta, että Schumacher voitti lukuisia osakilpailuja kiistanalaisesti, mutta se ei himmennä lainkaan hänen uransa parhaimpien ajojen sädekehää.
SuomiF1-sivusto niputtikin muutaman Schumin upeimman ajosuorituksen TOP-listaan.
Ulkopuolelle jäi hirmuinen kasa huippusuorituksia. Kunniamaininnat täytyy jakaa seuraaville kisoille:
– 1994 Espanja: Schumacher toi Benettoninsa ruutulipulle toisena, vaikka hänen autossaan toimi valtaosan kisasta vain yksi vaihde. Kierrosajat pysyivät silti hyvinä.
– Malesia 1999: Sairaslomalta palannut saksalainen oli sekuntikaupalla muita nopeampi kaikkien aikojen ensimmäisessä Malesian GP- viikonlopussa. Schumi päästi kuitenkin mestaruudesta taistelleen tallikaverinsa Eddie Irvinen edelleen kilpailussa.
– 1997 Belgia: Yhtä dominoivaa sadekelin taituruutta kuin listan viidenneksi yltäneessä suorituksessa. Schumacher oli pysäyttämätön, ja hän johti kilpailua massiivisella 40 sekunnilla vain parin ajetun kierroksen jälkeen! Erityismaininta yhtä vakuuttavasta suorituksesta myös Espanjan GP:lle vuosimallia 1996.
LUE MYÖS:
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan