Schumacherin entinen kisainsinööri hylkää Ferrarin – yhteistyöhön juniorikuskin kanssa
Kuva: Getty Images
Ferrarilla vuosia työskennellyt Luca Baldisserri on hylännyt italialaistiimin toimiakseen vasta 17-vuotiaan kuljettajalupaus Lance Strollin mentorina tulevana vuonna.
Baldisserri ehti työskennellä Ferrarilla muun muassa tallin suurimman legendan Michael Schumacherin kisainsinöörinä. Baldisserri lanseerasi myös tallin junioriohjelman Ferrari Driver Academyn, jonka johdossa hän oli vuosia.
Stroll kiinnitettiin Ferrarin juniorikuljettajaksi hänen ollessa vasta 11-vuotias 2009. Nykyään Stroll on Williamsin reservikuljettaja, minkä lisäksi hän ajaa ensi kaudella Euroopan F3-sarjassa.
Strollin löytänyt Baldissarri on nyt jättänyt toimensa Ferrarille keskittyäkseen täysin auttamaan Strollia etenemään urallaan.
– On tärkeää, että Luca on mukana taustajoukoissani tukemassa ja opastamassa minua. Hän tulee toimimaan linkkinä minun ja Williams-tallin sekä F3-tiimini välillä, jotta saamme ensi kaudesta irti kaiken mahdollisen, Stroll toteaa Autosportille.
Stroll arvostaa Baldisserrin ammattitaidon korkealle.
– Hän on ollut tukenani jo hyvin nuoresta asti. Hän on hiljaa silloin kun hänen pitää, mutta hän osaa tarvittaessa avata suunsa, Stroll kiittelee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys