Alonso haluaa suljetut radiokeskustelut

© Kuva: Getty Images

McLarenin Fernando Alonson vuodatus tiimiradioonsa Japanin GP:ssä on aiheuttanut suurta polemiikkia espanjalaiskuljettajaa vastaan.

Honda-moottoriaan GP2-tason voimanlähteeksi todennut ja tallin suoritusta hävettäväksi haukkunut turhautunut Alonso on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen. Alonso itse haluaisi peitellä jatkossa mahdolliset purkaukset yllättävin keinoin.

– Joskus ryhmässä taistellessa voi olla hankaluuksia. Haluamme kaikki voittaa ja joskus puramme asioita tiimiradioon. Mutta sen liikenteen pitäisi olla salaista, Alonso totesi F1hub-sivuston mukaan.

Julkinen radioliikenne on ollut osa F1-lähetyksiä vasta kymmenisen vuotta. Ensimmäisinä vuosina huipputallien radiokeskustelut olivat salaisia, mutta myöhemmin kaikki radioliikenne on levinnyt julkiseksi.

Uransa jatkoa vakuutteleva Alonso myös yritti pehmentää kommentejaan jälkikäteen.

– Kaikki eivät välttämättä ymmärrä, mutta Japanin sijoitukseni oli minun koko kauden kolmanneksi paras kisatulos. Työskentelemme kovasti jatkossakin.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.