Sauber entistä vahvempi taloudellisesti

Vaikeampien aikojen jälkeen Sauberin talous on vakautunut viimeisten kuukausien aikana, sanoo tallipäällikkö Monisha Kaltenborn.
Huolimatta historiansa heikoimmasta kaudesta viime vuonna ja kuluvan vuoden alun oikeustaistelusta Giedo van der Garden kanssa, talli on tänä vuonna kerännyt jälleen toistuvasti pisteitä. Felipe Nasrin ja Marcus Ericssonin jatkosopimukset voitiinkin vahvistaa jo hyvissä ajoin.
– [Rahoituksemme] on parempi kaiken kaikkiaan. Jo viime vuoden lopussa me aloimme vahvistua askel kerrallaan, ja vaikka ne olivat pieniä askeleita, ne olivat oikeasuuntaisia, tallipomo sanoi ESPN:n mukaan.
– Jos niitä askelia ei oltaisi otettu kuljettajamme eivät olisi varmaankaan päättäneet, että he haluavat nyt jo keskustella kanssamme ja olla tässä tallissa. Perusta on siis olemassa ja kehitymme oikeaan suuntaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan