Viisinkertaisen maailmanmestarin Juan-Manuel Fangion ruumis on kaivettu ylös haudastaan. Vuonna 1995 kuolleen argentiinalaisen jäännöksistä pyritään DNA-testien avulla selvittämään, onko hän todella väitetysti kahden argentiinalaismiehen isä.

Fangio ei jättänyt virallisesti jälkikasvua jälkeensä, mutta myöhemmin peräti kaksi argentiinalaismiestä on väittänyt Fangion olevan heidän isänsä. Toisen miehen äiti oli Fangion pitkäaikainen elämänkumppani.

Tutkimusten on tarkoitus valmistua syyskuussa.