Voiko tämä varmistaa Kimi Räikkösen jatkon Ferrarilla? – Mika Salo uskoo

Mika Salo arvioi, että Kimi Räikkösellä on yhä hyvät mahdollisuudet pysyä ensi vuonna Ferrarilla, vaikka kausi ei täysin nappiin 35-vuotiaalta olekaan sujunut.
Salo kertoi SuomiF1-sivustolle Unkarin GP:n jälkeen, että kuljettajakandidaattien tämän kauden suoritustaso tuskin on yksinään ratkaiseva seikka Ferrarin tulevaisuuden näkymissä.
– Järjellä ajateltuna mun mielestä on fiksumpaa pitää Kimi siinä mielessä, että ne saa sen jatkuvuuden sillä, ne tuntee toisensa. Jos ottaa uuden kuskin, niin koko homma alkaa taas alusta, ex-kuski sanoi.
Ensisijaisena korvaajavaihtoehtona Räikköselle on tunnetusti pidetty Williamsin Valtteri Bottasta.
Kysyttäessä, olisko Bottas valmis vastaamaan Sebastian Vettelin muodostamaan haasteeseen, mikäli nastolalainen itsensä Ferrarilta ensi vuonna löytäisi, Salon vastaus oli selvä:
– Valtteri on sen verran nuori kuski vielä, että se pystyy sopeutumaan nopeasti. Ei Valtterilla mitään ongelmia siellä tulisi olemaan, hän sanoi.
– Mutta Ferrarin kannalta mä uskon, että ne ajattelee sitä tasan sillä, että ne saa sen jatkuvuuden ja että niillä on kaksi kaveria, joiden kanssa ne on tehneet töitä jo valmiiksikin. Nythän [Unkarissa] ne osoitti, että ne olisivat voineet ottaa kaksoisvoiton taas.
Olli Kuitunen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”