Formula-pomolta uusi ehdotus – tulevatko Mercedes ja Ferrari menettämään merkittävästi tuloja?

Kansainvälisen autoliitto FIA:n puheenjohtaja Jean Todt kertoo pyrkivänsä vähentämään moottorinsa muilta hankkivien F1-tallien kustannuksia.
Ranskalaisen mielestä tallit joutuvat pulittamaan moottoritoimittajille liian suuria summia. Nykyisellään tallien kerrotaan maksavan toimittajille noin 20 miljoonaa euroa kaudesta. Todt myöntää Autosport-lehden haastattelussa tuon olevan liian paljon.
– Otan tässä asiassa vastuun siitä, että en onnistunut takaamaan maksimihintaa moottoriasiakkaille, toteaa Todt.
Monet toimitussopimuksista kestävät vielä pitkään. Todt ei vastannutkaan siihen, miten näitä sopimuksia pystytään tässä vaiheessa enää muuttamaan.
Yleisesti ottaen ranskalainen uskoo F1:sten tasoittuvan vähitellen.
– Aina kun tulee uusia sääntöjä, yksi talli tai valmistaja sopeutuu muutokseen paremmin kuin toiset.
– Siksi onkin tärkeää saada sääntöihin tiettyä pysyvyyttä, koska sen avulla kahden tai kolmen vuoden aikana tilanne tasoittuu, jatkoi Todt.
Mercedes toimittaa tällä hetkellä kolmelle asiakastallille moottoreita, ja Ferrarikin saa ensi vuonna Haas-tallista kolmannen asiakkaansa. Moottorikustannusten väheneminen pienentäisikin näiden kahden moottoritoimittajan tuloja.
ESPN:n mukaan sekä Ferrari että Mercedes ovat valmiita neuvottelemaan asiasta mutta kumpikaan ei ole tekemässä mitään vain FIA:n käskystä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat