Viime viikonloppuna ajetu Kanadan GP pystyttiin kisaamaan läpi jopa yhden pysähdyksen taktiikalla, vaikka rengasvalmistaja Pirelli toimitti kilpailuun kaksi pehmeintä rengasseostaan.

Osittain tästä syystä kilpailusta muodostui tylsähkö, sillä renkaiden suorituskykyero oli käytännössä olematon, eikä niiden suorituskyky laskenut kierrosten kuluessa.

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner vaatiikiin Pirelliä tekemään renkaistaan nopeammin kuluvia kilpailujännityksen takaamiseksi.

– Yhden pysähdyksen kisat eivät ole hyväksi lajille. Olisi tärkeää, että stoppeja on kaksi tai jopa kolme. Valitettaasti nykyiset renkaat ovat liian konservatiivisia, Horner toteaa Autosportille.

Pirelli muutti renkaitaan rajusti kovemmiksi kauden 2013 Silverstonen kisan jälkeen. Tuolloin kisassa koettiin useita rengasrikkoja, ja rengasvalmistaja sai osakseen tuntuvaa kritiikkiä heikkolaatuisista kumeistaan.

– Pirelli saattoi mennä liian pitkälle tuolloin Silverstonen renkaidensa kanssa, mutta sen jälkeen tehdyt muutokset ovat tehneet renkaista aika tylsiä.

Pirelli muokkasi täksi kaudeksi seoksiaan kovemmiksi, joten tämänvuotiset superpehmeät eivät ole verrattavissa viimevuotisiin.

Hornerilta satelee myös kritiikkiä lajin intoon säästellä polttoainetta.

– Formula ykkösten tulisi olla sprinttikisa. Kaasulta aikaisin nostaminen ei kuulu sellaiseen. F1 ei halua välittää tällaista viestiä lajista yleisölleen.

Horner haluaisi palauttaa lajille takaisin sille kuuluvan vauhdin ja talla pohjassa ajamisen.

– Ehkä meidän täytyy lyhentää kisoja hieman, tai sallia isompi bensalasti. Mutta kuljettajien pitäisi saada ajaa täysillä startista ruutulipulle.