Coulthard väläyttää – Ferrarin pitäisi korvata Räikkönen

Formula ykkösissä kausilla 1994-2008 ajaneen skotin David Coulthardin mielestä Ferrarin tulisi harkita korvaajaa Kimi Räikköselle.
Coulthard näkee Räikkösen otteissa viittauksia oman uransa loppuhetkiin.
– Mielestäni on aika muutokselle. Minulla ei ole mitään Kimiä vastaan, mutta koska olen itsekinelänyt saman vaiheen urallani, ei ole mitään järkeä jatkaa kun kehitystä paremmaksi ei enää tapahdu, Coulthard toteaa Autosportin mukaan.
Coulthard ajoi Räikkösen tallikaverina McLarenilla 2002-2004. Selvästi suomalaiselle hävinneenä skotti siirtyi Red Bullille vielä vuosiksi 2005-2008, ennen kuin hän lopetti ajohommat.
– Minulle kävi juuri niin. En ollut koskaan paras kuljettaja, mutta loppuvaiheessa minulle vain selkeästi kävi niin, että menetin parhaan otteeni.
Coulthardin mukaan Sebastian Vettelin liittyminen talliin on tehnyt Räikkösen tilanteesta tukalan.
– Jos Kimi voittaa seuraavan kisan, se olisi supertärkeää, koska me kaikki tarvitsemme sitä. Mutta Vettel tuli mukaan ja teki välittömästi itsestään arvokkaan tallille. Räikkönen oli ongelmissa myös Fernando Alonson kanssa. Alonso oli parempi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan