Tankkaukset palaamassa formuloihin – autoista tulossa nykyistä nopeampia

Formula ykkösten strateginen työryhmä on tehnyt päätöksiä, joiden avulla se pyrkii kosiskelemaan takaisin lajiin pettyneitä fanejaan.
Yhtenä päätöksenä välitankkaukset ovat tulossa takaisin kaudeksi 2017. Viimeksi välitankkauksilla ajettiin kausilla 1994-2009, mutta sen jälkeen niistä luovuttiin.
Lisäksi pitkään toivelistalla ollutta moottoriasiaa on viety eteenpäin. Jatkossa moottoreiden olisi tarkoitus olla nykyistä huomattavasti tehokkaampia ja äänekkäämpiä. Autoja on muutenkin tarkoitus saada jopa kuusi sekuntia nopeammiksi kuin mitä ne nykyään ovat. Tämä mahdollistuisi moottoriuudistusten lisäksi aerodynamiikkaa ja auton painorajoituksia muuttamalla.
Ensi kaudeksi läpi on menemässä ajatus, joka mahdollistaisi talleille valinnanvapauden käytettävien rengasseosten suhteen.
Sen sijan aiemmin kovasti puhutta aiheuttanut muutos viidennestä voimanlähteestä täksi kaudeksi ei mennyt läpi työryhmässä.
Mitään ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon. Jotta muutokset kirjattaisiin sääntökirjaan, täytyy niiden edetä vielä kahden lainmukaisen prosessin lävitse.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan