Toni Vilander: ”Heikki Kovalaiselle ihan varmasti tullut työtarjouksia”

Ferrarin GT-kuljettaja ja MTV:n F1-kommentaattori Toni Vilander uskoo Heikki Kovalaisen tehneen hyvän valinnan siirryttyään kilpailemaan Kaukoitään.
Kovalainen vahvisti äskettäin sopimuksen Japanin Super GT -sarjassa, mikä lienee yllättäneen Suomessa yhden jos toisenkin ihmisen. Vilander näihin ei kuitenkaan kuulu:
– Minä kääntäisin sen ihan toisin päin. Minun mielestäni se oli yllätys, että Heikki oli niin kauan ajamatta mitään, hän sanoi SuomiF1-sivustolle.
– Minä tiedän, että työtarjouksia on ihan varmasti tullut, mutta olisiko se ollut sellainen oma, tietoinen pieni etäisyyden otto lajiin, että vähän latasi akkuja ja tavallaan nollasi Formula 1 -taipaleen ja sitten lähti uusiin juttuihin.
Vaikka Kovalaisen uusi kilpaluokka ei Suomessa kenties kovin tunnettu ole, Vilander sanoo sen olevan sitäkin kovatasoisempi.
– Japanissa on erittäin ammattimaista, siellä on valmistajat mukana ja autot on ehkä verrattavissa DTM-autoihin. Eli hienoja autoja ajaa ja varmasti ihan hyvä valinta, hän sanoi.
Kovalainen testasi viime vuonna myös DTM-autoa. Vilander ounastelee, että kovatasoisessa saksalaissarjassa on myös vähemmän houkuttelevia puolia:
– Siellä on erittäin paljon politikointia. Jos katsot kuskeja, niin kaveri, joka edellisellä kaudella voittaa, seuraavalla kaudella ei pysy 15:n joukossa. Siellä on paljon oman merkin sisällä politikointia.
Olli Kuitunen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan