Lotus: Tässä ongelmien syy
Kuva: Getty Images
Lotuksen tekniikkapomo Nick Chester uskoo tallin heikon kauden 2014 taustalla olevan ensisijaisena seikkana kilpailukyvytön Renault-voimanlähde. Insinööri sanoo parannettavaa olevan muuallakin, mutta erityisesti tehoissa.
– [Ongelmien syynä] ei kenties yksinään [ole voimanlähde], mutta enemmän kuin aiemmin. V8-moottoreiden kanssa kaikki olivat suunnilleen samalla viivalla; ehkä 20 hevosvoiman sisällä toisistaan, Chester arvioi sarjan kotisivulla.
– Nyt ero on paljon suurempi ja sen voi nähdä tuloksista. Tänä vuonna meillä on enemmänkin voimanlähdeformula, eikä niinkään aeroformula.
Tulevalla kaudella tekniikkapomo ei usko Lotuksen, jonka on odotettu vahvistavan voimanlähdekumppanuus Mercedeksen kanssa, kärsivän enää nykyisenakaltaisista kilpailukukykyongelmista.
– Olen aika luottavainen. Meillä oli valtavasti tuntemattomia muuttujia kauden 2014 alla, Chester sanoi.
– Oli joitain asioita, joista olimme todella huolissamme ja jotka eivät kuitenkaan osoittautuneet ongelmaksi ja toisia, joita emme osanneet ennakoida ollenkaan. Opittavaa oli siis paljon ja aikaiset testit olivat todella kovaa työtä – kovempaa kuin minkään uuden auton kanssa sitten aloittamiseni Enstonessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys