Vaikka Belgian GP:tä isännöivä Spa tunnetaan ennen kaikkea nopeana ja soljuvana ratana käytännössä koko pituudeltaan, säätöjen löytäminen sielläkin on helpommin sanottu kuin tehty, Lotuksen tekniikkapomo Nick Chester kertoo.

Haasteita aiheuttavat muun muassa Kemmel-suoraa seuraava mutkaisempi osuus sekä korkeusvaihtelut, insinööri selittää.

– Kuten tyypillistä formula ykkösissä, mitään tiettyä salaisuutta ei oikeastaan ole – vain kovaa työtä ja insinööritaitoa, Chester sanoi.

– Koska täydella kaasulla vietetään niin paljon aikaa Spassa, tarvitaan melko kevyt downforce-taso, mikä on vähän hankalaa, sillä kääntöpuolena on suhteellisen hitaan kakkossektorin kohtaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että on tehtävä järkevä kompromissi.

– Lopulta tarvitaan kuitenkin auto, johon kuljettaja voi luottaa nopeissa mutkissa. Lisäksi tarvitaan hyvät mekaniikkasäädöt autoille yhä hyvin vaativien Eau Rougen ja Raidillionin puristuksen kestämiseksi.