Kimi Räikkösen tallipomo: Syyttelyn loputtava
Mestaruudetta kauden 2008 jälkeen kilpaillut Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson edustama Ferrari tarvitsee muutoksia ei ainoastaan organisaatiossaan, vaan toimintakulttuurissaan, sanoo tallipäällikkö Marco Mattiacci.
Äskettäin erotettu moottoripomo Luca Marmorini avautui eronsa syistä sanoen, että tehoiltaan heikko voimanlähde kehitettiin pääsuunnittelijan toiveiden mukaisesti kompaktiksi ja tehovaje oli odotettu.
Insinööri kertoi, että vaje oli tarkoitus korvata voimanlähteen pienemmän koon tarjoamilla aerohyödyillä. Näin ei lopulta tapahtunut, mutta voimanlähde kaikesta huolimatta nimettiin yksinään syylliseksi auton kilpailukyvyn puutteeseen.
Viitaten ilmeisesti Marmorinin kommentteihin Mattiacci sanoi tuoreessa Autosport-lehdessä, että syyttelemisen on loputtava tallissa.
– En pidä siitä, että moottoripuolen ihmiset puhuvat minulle alustasta ensimmäiset viisi minuuttia ja alustapuolen ihmiset puhuvat moottorista. Meidän pitäisi puhua autosta, hän sanoi.
– Jokaisen pitää jakaa vastuu autosta. Ei pidä sanoa, että ”me onnistuimme teitä paremmin” tai ”me teimme näin vain koska te pyysitte sitä”. Jokainen on vastuussa siitä samalla tavalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”