Jean-Eric Vergne: ”Ymmärrän päätöksen”

Tällä viikolla ensi vuoden Toro Rosso -paikkansa nuoren Max Verstappenin edestä menettänyt Jean-Eric Vergne ei pidä hänen nykyisen työsuhteensa loppua suurena järkytyksenä.
Hän muistuttaa tallin olevan keskittynyt ensisijaisesti juniorikuljettajien kehitykselle, eikä hän itse sellainen enää kolmen kauden jälkeen ole. Hän ei usko suoritustasonsa ratkaisseen päätöstä.
– Loppujen lopuksi Toro Rosso on talli nuorille kuljettajille. Minä olen liian vanha. Siksi ymmärrän päätöksen. Vaikka olisin noussut podiumille olisin samassa tilanteessa, Vergne arvioi Sky Sportsin mukaan.
– En usko, että kukaan olisi voinut tehdä minua parempaa työtä. Minulla on ollut hyvä alkupuolisko kaudelle, mutta valitettavasti se on ollut lähes näkymätöntä, koska keskeytyksiä on ollut niin monia.
Vergne huomauttaa, että hän oli kahtena edellisenä vuotena suurin piirtein samalla tasolla nyt Sebastian Vetteliä höykyttävän Daniel Ricciardon kanssa.
– Hän oli ilman muuta parempi aika-ajoissa, mutta siinä olen tehnyt suurimman parannuksen tänä vuonna, ranskalainen sanoi.
– Olen paljon parempi kuljettaja tänä vuonna. En erityisemmin pidä tästä vertauksesta, mutta tekisin enemmän tai vähemmän samaa kuin hän [Ricciardo] Red Bullilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan