F1-mestari: ”Valtteri Bottas ilmestys”

Huolimatta kahdeksasta voitostaan kymmenessä GP-kisassa tällä kaudella Mercedeksen juhlat eivät ole vieneet Mario Andrettin mielenkiintoa formula ykkösiä kohtaan.
74-vuotias sanoo saksalaistallin sisäisen kamppailun enemmän kuin hyvittävän sen hurjan vauhdillisen ylivoiman.
– Se, että Mercedes näytti käsittelevän massiiviset muutokset paremmin kuin kukaan, sai minut pelkäämään, että edessä voisi olla todella tylsä juoksu muilta karkuun. Mutta vaikka he ovatkin kyllä karkuun jossain määriin juosseet, se on ollut kaikkea muuta kuin tylsää, hän sanoi sarjan kotisivulla.
– Heillä on kaksi erittäin kyvykästä kuljettajaa Nicon [Rosberg] ja Lewisin [Hamilton] muodossa, mikä tarjoaa kiehtovan taistelun, jota odottaa ennen jokaista kisaa.
Nuorien, nousevien tähtien osalta Andrettin esiin nostamat kuljettajat eivät tuottaneet suurta yllätystä:
– Daniel Ricciardo ja Valtteri Bottas ovat kaksi todella mielenkiintoista lahjakkuutta, jotka ovat olleet ilmestys. Nämä kaksi ovat tulleet estradille todella vahvasti.
– Narratiiveja on meneillään valtavasti – ja ne kaikki ovat olleet todella hyviä!, Andretti päätti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan