Mercedes ei suinkaan ole ainoa F1-moottorivalmistaja, joka on saanut nerokkaan ajatuksen V6-moottorin turbon jakamisesta kahteen osaan. Mercedeksen moottoreita käyttävät autot, eritoten tehdastallin W05, ovat olleet sarjan vahvimmat alkukaudella.

BBC Sport kertoo keskiviikkona, että supermenestyksekäs konsepti löytyy myös Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson edustaman Ferrarin sekä sen asiakastallien kilpailukyvyttömämmistä moottoreista, mutta vähemmän radikaalina versiona.

– Ferrarilla oli sama idea kuin Mercedeksellä ja heidän ahtimensa on myös erillään turbiinista, yleisradioyhtiön Andrew Benson kirjoittaa.

– Mutta italialaistalli ei ole vienyt konseptia yhtä pitkälle. Heidän ahtimensa on moottorin ”veen” läpimitassa vain yhden kolmanneksen päässä turbiinista, ei kokonaan toisessa päässä.

– Kenties he olivat huolissaan siitä, pystyisivätkö he hallitsemaan ahtimen ja turbiinin yhdistävän akselin värinää. Ottaen huomioon, että se pyörii 120 000 kierrosta minuutissa, haaste on totisesti suuri, mutta Mercedes on siinä onnistunut.

Benson epäilee, että Scuderian insinöörien joukossa lienee nyt paljon nk. katkeraa kalkkia nieltävänä.

– Mikä ikinä syy sille olikin, Ferrarin moottoriosastolla on nyt piina siitä tiedosta, että hekin hoksasivat idean, joka on osoittautunut ratkaisevaksi kilpailutekijäksi formula ykkösissä kaudella 2014, mutta eivät vieneet sitä niin pitkälle kuin he olisivat voineet, Benson sanoo.