Formula ykkösten kaupallisten oikeuksien haltija Bernie Ecclestone sanoo, että sarjaan voidaan ottaa kaksi uutta tallia aikaisintaan ensi vuonna.

F1-pomo totesi jälleen, että amerikkalainen Gene Haasin johtama organisaatio on uskottava ehdokas, minkä lisäksi toinen nimeltä mainitsematon talli voidaan ottaa mukaan. Kyseessä uskotaan olevan romanialainen projekti, joka mahdollisesti toimisi Renault-konserniin kuuluvan Dacian brändin alla.

– [Haas] tullaan hyväksymään. Me olemme myös hyväksyneet yhden toisen tallin. Toteutuuko se, on asia erikseen. Me otamme mielellämme pari uutta tallia, Ecclestone sanoi toimittaja Adam Cooperin blogille.

– Olen puhunut [FIA:n puheenjohtaja] Jean Todtille siitä. Me olimme yhtä mieltä eilen siitä, että mikäli kaksi tallia haluaa mukaan, me päästämme heidät.