Ruotsalaisjuniorin F1-uralle synkkä alku

Australian GP:n perjantaiharjoitukset olivat lievästi sanottuna vaikeat Caterham-tallille. Kumpikaan tallin kuljettajista ei kellottanut aikaa kummassakaan päivän sessioista.
Tallin tulokkaalle Marcus Ericssonille alku hänen uralleen F1-kisakuljettajana ei ollut kaikkein rohkaisevin.
– Alku ensimmäiseen GP-viikonloppuuni oli vaikeampi kuin olisin toivonut, mutta toivottavasti se merkitsee sitä, että kaikki ongelmamme ovat nyt alta pois, ruotsalainen tuumasi.
– Tänä aamuna moottorin kanssa oli sähköongelma, mikä ansiosta ajoin vain yhden kierroksen. Tehot katosivat yllättäen pääsuoralla, mutta sain auton takaisin varikolle, ja korjasimme ongelman lounastauolla.
– Iltapäivällä me olimme jälleen radalla harjoitusten alussa, mutta tällä kertaa varikkopysähdyksen yhteydessä ilmeni hydrauliikkavuoto. Moottorikatteen alaisten korjausten tekeminen vie paljon enemmän aikaa kuin vanhoilla moottoreilla, joten se päätti session minun osaltani ja lisäsi työtä mekaanikoille.
Tekniset ongelmat ovat tällä kaudella ja eritoten alkukaudesta kuitenkin odotettavissa, hän lisäsi.
– Olen kaikesta huolimatta hyvin positiivinen. Bahrainin hyvästä luotettavuudestammekin huolimatta me tulimme tänne tietäen, että viikonloppu voi olla vaikea. Minä tiedän, että minun on vain pysyttävä keskittyneenä parhaaseen mahdolliseen työhön, jota voin tehdä, Ericsson vannoi.
– Työtä on paljon edessämme, mutta me teemme kaikkemme voidaksemme palata radalle huomenna, ja kun kaikki on korjattu, tulen olemaan valmis.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat