Ruotsalaisjuniori: ”Tarvitsemme kaiken kaikkiaan vahvempaa viikonloppua”

Caterhamin ruotsalaisjuniori Marcus Ericsson teki F1-uransa avauskisassa Australiassa vaikutuksen ajettuaan jopa 12:ntena startattuaan ruudusta 17. Nuorukaisen kisa päättyi pettymykseen teknisen ongelman ansiosta, mutta hän odottaa jo ensi viikon kisaa Malesiassa.
– Maltan tuskin odottaa pääsemistä takaisin autoon, erityisesti ajettuani niin hyvän kisan Australiassa, kunnes ongelma öljynpaineen kanssa pakotti meidät pysähtymään, ruotsalainen sanoi.
– On ollut upeaa lukea monia mukavia kommentteja siitä, mihin me pystyimme kisassa hyvin vaikean perjantain jälkeen, mutta nyt haluan aloittaa alusta ja palata töihin.
Caterham-kuljettajat eivät päässeet perjantaina Melbournessa käytännössä ollenkaan radalle. Mikäli tilanne korjaantuu Sepangissa, se tulee näkymään myös tuloksissa, Ericsson lupaa.
– Me tarvitsemme luonnollisestikin kaiken kaikkiaan vahvempaa viikonloppua ja tiedän, että jätkät tehtaalla ja Renaultilla ovat työskennelleet kaasu pohjassa sen eteen, hän sanoi.
– Meidän kisavauhtimme Australiassa oli kohtuullisen hyvä, mutta kunnollisella perjantailla me voimme alkaa avata auton todellista potentiaalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan