Rosberg: ”Tiedän nyt, miltä Vettelistä on täytynyt tuntua”
Kuva: Getty Images
Ylivoimaisella voitolla kauden aloittanut Mercedeksen Nico Rosberg uskoo tietävänsä, miltä Sebastian Vettelistä on tuntunut kilpaililla viime vuosina.
RB5-johdannaiset autot hallitsivat lajia kauden 2009 puolivälistä alkaen ja usein valtavalla marginaalilla. Vettel voitti lopulta historialliset yhdeksän perättäistä kisaa viime kauden lopussa.
– On upeaa kun tietää voivansa ajaa paaluista ja voitoista. Tiedän nyt varsin hyvin, miltä Sebastianista on täytynyt tuntua, kun hän voitti kisoja 30 sekunnilla, Rosberg sanoi AutoWeek-lehden mukaan.
Saksalainen jatkoi kuitenkin toteamalla, että hallitsevaa mestaritallia on vaikea sivuttaa, kun talven ongelmien jälkeen Daniel Ricciardo onnistui ajamaan Australiassa heti toiseksi.
Kilpailijoiden onneksi tulos tosin jälkeenpäin hylättiin polttoainerajoitusrikkomuksen vuoksi.
– Red Bullia ei voi koskaan jättää laskusta. Olisin lyönyt melkein kotini vetoa viimeisten testien jälkeen, että he olisivat yhä vaikeuksissa Australiassa. Mutta he olivat vahvempia kuin odotimme. Se osoittaa, että meidän on pysyttävä hereillä, Rosberg sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys