Nico Hülkenbergillä selvä tavoite

Force India -paluumuuttaja Nico Hülkenberg kuuluu uuden F1-kauden alla niihin kuljettajiin, joilla on syytä luottavaisuuteen.
Uusi VJM07 Mercedes-moottoreineen oli testeissä luotettava, mutta viitteitä oli näkyvissä myös erittäin lupaavasta vauhdista, sillä talli oli tasaisesti kärkipäässä aikavertailua ja vihjaili, että aika-ajopuristuksia ei vielä aivan tehty.
– Minusta me olemme aika tyytyväisiä. Viimeisellä viikolla Bahrainissa me ajoimme keskimäärin 100 kierrosta päivässä ja kehityimme hyvin. Aina toivoo tietenkin enemmän testiaikaa, mutta me olemme testanneet niin paljon kuin saatoimme, saksalainen arvioi.
– Auto on kehittynyt paljon sitten Jerezin. Me otimme askeleita eteenpäin joka testissä ja minusta käytimme tehokkaasti tarjolla olevan ajan. Me raksimme paljon ruutuja, enkä usko meidän olevan yhtään hullummassa jamassa.
Uuden teknisen aikakauden mukanaan tuomasta epävarmuudesta huolimatta Hülkenberg uskaltautui esittämään ennakkotavoitteen kauden avauskisalle.
– Testien perusteella voi päätellä vain vähän, mutta uskon, että meillä on yhä suorituskykyä varastossa. Toivon vain, että me olemme kilpailukykyisiä ja kilpailemme hyvistä pisteistä, hän sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat