F1-lääkäri avasi kohukirjoitustaan Schumista – ”Järjestelmä mahdollistaa tällaiset tapahtumat”
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten entinen johtava lääkäri Gary Hartstein on tarkentanut hiljaittaista nopeasti mediassa levinnyttä blogikirjoitustaan Michael Schumacherin hoidosta.
Amerikkalaislääkäri viittasi aiemmassa kirjoituksessaan ”vakaviin arviointivirheisiin Michaelin hoidon alussa”, minkä osa maailman medioista tulkitsi kritiikiksi häntä hoitavia lääkäreitä kohtaan. Hartstein toteaa keskiviikkoisessa kirjoituksessaan, että tulkinta on täysin väärä.
– Minä viittaan ainoastaan aikajaksoon ENNEN Michaelin ottamista hoitoon Grenoblessa. Kuten sanoin 30. joulukuuta, ihmiset, jotka huolehtivat Michaelista Grenoblessa, voivat hoitaa myös ketä tahansa minun perheenjäsentäni milloin tahansa, Hartstein selittää.
Hartstein jatkoi kirjoittamalla, että hän ei myöskään kritisoi hoitajia, jotka hakivat Schumin rinteestä Moutiersin sairaalaan, eikä niitä, jotka kuljettivat hänet lopulta Grenobleen.
– Kuten sanottua, sairaalahoitoa edeltävä hoito on parhaimmillaankin vaikeaa, Hartstein sanoo.
”Minä kritisoin järjestelmää”
Kuten Hartstein on jo aiemminkin blogissaan todennut, hänen kritiikkinsä kohdistui ensisijaisesti siihen, että aikaa hukattiin tuomalla potilas aluksi Moutiersiin sairaalaan, jossa häntä ei kyetty hoitamaan. – Minä kritisoin järjestelmää, joka mahdollistaa päänaluen vammoja kärsineen potilaan tuomisen laitokseen, joka ei tarjoa neurologista hoitoa, ilman selkeää syytä sille, hän kirjoittaa. – [Kritisoin myös] selkeästi kiihtyneen potilaan jättämistä hallitsemättä ennen lentoa sekä hidastelua hengitysteiden hallinnassa, mikä todennäköisesti vihjaa riittämättömästä koulutuksesta, riittämättömistä toimintatavoista sekä kenties riittämättömästä kokemuksesta vaikeissa olosuhteissa. – Minä kritisoin erittäin selvästi järjestelmää, joka mahdollistaa tällaisten asioiden tapahtumisen.LUE MYÖS:
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä