Venäläisjuniori muistutti Kimi Räikkösen taustasta

Aiemmin tällä viikolla yllättäen Toro Rosson ensi kauden kisakuljettajaksi vahvistettu Daniil Kvjat sanoo olevansa valmis kuninkuusluokkaan huolimatta hänen GP2 tai FR3.5 -kokemuksen puutteesta.
Erityisesti GP3:ssa tällä kaudella menestynyt – ja ennen viimeistä kahta lähtöä yhä mestaruudesta taisteleva – 19-vuotias muistuttaa, että formula ykkösissä on nähty häntä sekä kokemattomampia että nuorempia debytantteja.
– Olen ajanut juniorisarjoissa noin 160 kisaa, joihin sisältyy monia podiumsijoituksia ja voittoja. Hyvä muistaa, että Kimi Räikkösellä oli allaan ainoastaan 32 [sic: 23] kisaa junioriluokissa, joten en näe mitään ongelmaa siinä, Kvjat sanoi venäläiselle F1News.ru-sivustolle.
– Jos puhutaan iästäni, en ole lajin nuorin kuljettaja. [Sebastian] Vettel debytoi jotakuinkin samassa iässä.
– Formula ykköset ovat kilpa-autoja siinä missä muutkin, mutta hyvin nopeita. En näe mitään syytä, miksi en voisi pärjätä siellä.
Myös kauden 2014 draamaattiset muutokset teknisissä säännöissä tulevat auttamaan tulokasta, hän arvelee.
– Aika on hyvä F1-debyytille. Sarjassa nähdään isoja muutoksia teknisissä sekä urheilullisissa säännöissä, mikä on minulle plussa, sillä kaikki aloittavat uudesta tilanteesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat