Esteban Gutierrez myöntää: F1-jatko vielä epävarma

Singaporessa ensi kertaa urallaan aika-ajofinaaliin ajanut ja samalla tallikaverinsa Nico Hülkenbergin lyönyt Esteban Gutierrez arvelee ottaneensa kesätauon jälkeen askeleen eteenpäin F1-kuljettajana.
Tulokas kertoi sarjan kotisivulla, että pääsy Q3:een Singaporessa oli yksi ”rastittu ruutu” hänen ensimmäiselle kaudelleen. Läpilyönti ei tullut täytenä yllätyksenä.
– Viime aikoina olen tuntenut oloni paljon varmemmaksi autossa. Ajaminen autolla ei ole helpompaa, mutta olen sopeutunut siihen paremmin, Gutierrez selitti.
– Viestintä insinöörien kanssa on sujunut erittäin hyvin, mutta silti joskus et ole riittävän nopea. Se tarkoittaa, että olet ollut liian varovainen, ja kuljettajana varovaisuus ei ole koskaan kovin myönteistä.
– Olen sijoittunut parissa viimeisessä kisassa 12:nneksi, joten seuraava looginen askel olisi hypätä kaksi sijaa ja ajaa maaliin kymmenentenä. Yksi sarjapiste – siitä saisi jälleen yhden ruudun rastittua.
Singaporen aika-ajoväläytyksestä huolimatta meksikolaisen jatko Sauberilla tai ylipäätään formula ykkösissä ei ole vielä varmaa.
– Juuri nyt olen keskittyneenä tähän hetkeen. Mitä ikinä tapahtuukin 2014, saan tietää siitä pian. Siihen asti haluan ottaa askeleita tullakseni kokeneemmaksi kuljettajaksi, tulokas sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan